Millaista
elämäni olisi, jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja? Jos tapaisin toisen
version itsestäni, olisiko hän minua parempi ja onnellisempi? Olisinko voinut
välttää tekemäni virheet? Tällaisia kysymyksiä on varmasti moni pohtinut
jossain vaiheessa elämäänsä. Niin tekee myös Another Earthin päähenkilö Rhoda (Brit Marling), eikä suotta: pieni poika ja tämän raskaana ollut
äiti ovat kuolleet hänen rattijuoppoutensa vuoksi. Neljä vuotta vankilassa
istuttuaan tyttö pääsee vapaaksi ja päättää tunnontuskissaan lähteä pyytämään
anteeksi John Burroughsilta (William
Mapother) — mieheltä, jonka perheen hän tappoi. Siivouspalvelun
työntekijänä esiintyvä Rhoda ei kuitenkaan saa kakistettua anteeksipyyntöä suustaan,
ja krapulassa ovelle raahautuva John luulee häntä vain tavalliseksi
siivoojaksi. Kuten arvata saattaa, alkavat nämä kaksi kuitenkin hiljalleen
tutustua toisiinsa.
Rhodan
ja Johnin lähentymisen ohessa seurataan ”Maa 2:ta”, oman planeettamme
täydellistä kopiota, joka on mystisesti viimeisen neljän vuoden aikana
leijaillut kaukaa avaruudesta aivan maapallon lähelle. Planeetan asukitkin ovat
Maan ihmisten kaksoisolentoja, mikä johtaa elokuvan pohdiskelemaan rinnakkaistodellisuuksien
mahdollisuuksia sekä valintojen ja tekojen seurauksia. Maasta ollaan
järjestämässä avaruusmatkaa Maa 2:lle, ja itseinhossa rypevä Rhoda toivoo
voittavansa matkalipun.
Juoni
on tulkinnanvarainen ja vaatii katsojalta hieman ajatustyötä. Jos ymmärtää
tapahtumat kirjaimellisesti, saattaa käteen jäädä vain tieteiskuvitelman ja
draaman sekasotku ja kasa hukattua potentiaalia. Draamaosuus on kyllä
ymmärrettävissä sellaisenaankin, ja elokuva olisi varmaan toimiva myös kokonaan
ilman scifi-elementtiä, mutta allegorisesti tulkittuna Maa 2 antaa tarinalle
mukavasti lisäpontta. Maa 2:n voidaan nähdä edustavan ”mitä jos”-maailmaa —
päähenkilöiden ajatuksissa elävää kuvitelmaa sellaisesta todellisuudesta, jossa
kohtalokasta autokolaria ei koskaan tapahtunut. Elämänilonsa menettänyt Rhoda
olisi valmis jättämään nykyisen elämänsä päästäkseen Maa 2:een, mikä puolestaan
kuvastaa hänen katumustaan. Hän antaisi mitä vain, jotta voisi muuttaa
historiaa ja tehdä tehdyn tekemättömäksi. Tarinan kuluessa hän kuitenkin oppii asian,
johon elokuvan tärkein sanoma tiivistyy: menneisyyden kanssa on vain opittava
elämään.
Kuten
synkälle tarinalle sopii, elokuva on visuaalisesti ankea ja tyyliltään
naturalistinen. Väripaletti koostuu lähinnä tummista sävyistä, ja kuva on usein
kylmän sinertävä, millä välitetään selkeästi päähenkilön ajatusmaailman
pimeyttä. Tapahtumaympäristöt ovat kolkkoja, rähjäisiä ja hämäriä, eikä kuva
näytä milloinkaan elokuvamaisen silotellulta. Myös käsivarakameran käyttö ja
lähikuviin zoomailu vahvistavat osaltaan elokuvan dokumentaarista ja intiimiä otetta,
jonka avulla tarinasta on saatu todentuntuinen ja henkilöhahmoista uskottavan
oloisia tavallisia ihmisiä, joita kohtaan on helppoa tuntea empatiaa.
Rhodan
mielenmaiseman synkkyyttä korostetaan onnistuneesti myös elokuvan äänimaailman
avulla. Toisinaan taustalla soi pianolla tai jousilla soitettua, hieman
surumielistä klassista musiikkia, kun taas välillä kuullaan ainoastaan epämääräisiä
taustaääniä tai scifi-teemaan sopivia elektronisia äänimaisemia. Kaiken
kaikkiaan musiikki ja ääniefektit nousevat elokuvassa melko suureen rooliin,
sillä dialogi on paikoitellen erittäin vähäistä — mikä itsessäänkin on
oikeastaan tehokeino. Ääniraitaa käytetään tehokkaasti hyödyksi osana elokuvan
audiovisuaalista kerrontaa, jonka jokainen osa-alue auttaa katsojaa virittymään
oikeaan mielialaan ja voimistaa täten elokuvasta saatavaa tunnekokemusta.
Another Earth on koskettava ja ajatuksia herättävä
elokuva. Scifi-aiheen taakse kätkeytyy romanttisilla aineksilla höystetty syvällinen
draama, joka käsittelee menetystä, anteeksiantoa ja elämässä eteenpäin
siirtymistä. Pääosien näyttelijät herättävät traagiset hahmonsa vakuuttavasti
eloon, ja näiden yhteisessä matkassa kohti vapautta on jotain kaunista. Monitasoisuutensa
ansiosta elokuvaa voi katsoa ja tulkita eri tavoin, ja se tarjoaakin jotain
niin ihmissuhdedraaman ystäville kuin rinnakkaistodellisuusteorioista
kiinnostuneillekin. Kevyttä viihdettä etsivien kannattaa kuitenkin suosiolla
kääntyä toisaalle, sillä tämä teos on raskasmielinen ja esittää enemmän
kysymyksiä kuin vastauksia.