Maistuisiko
rivakasti etenevä brittiläinen jännityssarja ylipursuavilla juonenkäänteillä
höystettynä ja kahdeksaan suupalaan pilkottuna? Siinä tapauksessa
katselulistalle kannattaa lisätä tammikuun lopussa julkaistu Netflix-originaali
The Stranger.
Sarja
perustuu trillerikirjailija Harlan Cobenin samannimiseen romaaniin ja on
hänen itsensä luoma. Kyseessä on jo miehen toinen Netflix-tuotanto parin vuoden
sisään ensimmäisen ollessa vuonna 2018 julkaistu Safe.
The
Strangerin keskeisenä mysteerinä
toimii tuntematon nainen, joka ilmestyy ihmisten elämään täysin yllättäen ja paljastaa
tiukasti varjeltuja salaisuuksia.
Hänen
kohteekseen joutuu myös asianajaja Adam Price, jonka elämä syöksyy
kertaheitolla kaaokseen, kun nainen kertoo hänelle järkyttävän tiedon hänen
vaimostaan Corinnesta: pari vuotta aiemmin keskenmenon saanut Corinne ei ollut
oikeasti raskaana, vaan teeskenteli koko jutun. Lisäksi nainen vihjaa, ettei Adam
ehkä olekaan kahden poikansa oikea isä.
Myöhemmin
Adamin penätessä vaimoltaan selitystä tämä sanoo tarvitsevansa lisää aikaa,
mutta lupaa kyllä kertoa pian kaiken. Kun epäilyttävästi käyttäytynyt Corinne
sitten yhtäkkiä katoaa jäljettömiin, on Adamin ruvettava tutkimaan omituisten
tapahtumien vyyhtiä selvittääkseen totuuden.
Pääjuonen
lomassa setvitään myös salaisten nuorisobileiden jälkiseurauksia sekä outoa
eläimeen kohdistunutta verityötä. Bilepaikan viereisestä metsästä löydetään
näet alaston lukiolaispoika tajuttomana, ja kaupungin kaduilta puolestaan
löytyy mestattu alpakka.
Pricen
perheen vanhin poika Thomas, tämän tyttöystävä Daisy ja paras kaveri Mike
tietävät kohtalokkaan illan tapahtumista enemmän kuin kertovat. Tarinaa
edistetään myös heidän näkökulmastaan, ja niinpä tunnelma asettuu jonnekin
totisen rikostrillerin ja high school -draaman välimaastoon.
Sarjan
pääosassa Adam Pricena nähdään agenttisarjojen konkari Richard Armitage,
joka tunnetaan kuitenkin parhaiten Hobitti-elokuvien Thorin Tammikilpenä. Hänen
ohellaan karismaattisimpina esiintyjinä jäävät mieleen rikosylikonstaapeli
Johanna Griffiniä näyttelevä Siobhan Finneran ja kutkuttavan
ristiriitaisessa pahiksen roolissa nähtävä Paul Kaye.
The
Stranger on kevyttä mutta koukuttavaa
viihdettä. Juoni etenee heti ensimmäisestä jaksosta lähtien hengästyttävään
tahtiin, eikä suvantovaiheita oikeastaan ole. Jaksot päättyvät toinen toistaan
dramaattisempiin hetkiin, ja tarina on täynnä juonenkäänteitä, joista muodostuu
hiljalleen yllättävien yhteyksien verkosto.
Sarjan
heikkoutena voi mainita jotkut täysin turhiksi osoittautuvat juonikuviot, jotka
tekevät tarinasta keinotekoisesti mutkikkaamman kuin se oikeastaan on. Harhautukset
ovat toki olennainen osa dekkarikerrontaa, mutta liika on tässäkin liikaa.
Loppuratkaisu
tyydyttää muttei täysin lunasta emotionaalisia odotuksia. Se tuntuu suurellisen
salamyhkäisyyden jälkeen hieman kiirehdityltä. On kuitenkin annettava plussaa
siitä, ettei loppu ole tylsän turvallinen, vaan vie tarinan yllättävään
päätökseen.
Tämä teksti tai muokattu versio siitä
on julkaistu osana kainuulaisille sanomalehdille kirjoittamaani
Striiminurkka-sarjaa, jossa teen katsauksia Netflixin tarjontaan.