tiistai 12. marraskuuta 2019

Arvostelu: In the Shadow of the Moon (2019)

Syyskuun lopussa julkaistu Netflix-elokuva In the Shadow of the Moon (ohj. Jim Mickle) on scifiä ja rikosdraamaa sekoittava kertomus poliisista, joka jahtaa salaperäistä sarjamurhaajaa pakkomielteisesti vuosikymmenten ajan.

Tarina alkaa vuonna 1988, kun Philadelphian kaupunkia ravistelee mitä erikoisin henkirikosten sarja: useita ihmisiä kuolee samana iltana näennäisen tavallisissa olosuhteissa yhtäkkiseen verenvuotoon nenästä, silmistä ja korvista.

Kaikilla uhreilla on niskassaan samanlainen pistojälki, ja yksi heistä ehtii kertoa poliisille, että hänen kimppuunsa kävi tummaihoinen nainen sinisessä hupparissa. Näin alkaa mysteeritappajan jahtaus ja hämmentävän rikoksen selvitys.

Kuka murhaaja on, mikä ihme on hänen motiivinsa, ja mikä on tämä tuntematon myrkky, jolla hän on nähtävästi sulattanut uhriensa aivot?

Tätä kaikkea selvittää partiopoliisi Thomas Lockhart (Boyd Holbrook) yhdessä työparinsa Maddoxin (Bokeem Woodbine) kanssa. Virallisesti tutkintaa tosin johtaa lähinnä oman uransa edistämisestä kiinnostunut etsivä Holt (Dexteristä tuttu Michael C. Hall), joka on myös Lockhartin lanko.

Tapauksessa on muutakin outoa kuin ennennäkemätön tappokeino. Kun Lockhart esimerkiksi pääsee melko pian kasvotusten murhaajan kanssa, tämä tietää mahdottomia asioita hänen elämästään. Murhaajaa on myös ammuttu Lockhartin aseella, vaikkei ainakaan katsoja ole sellaista todistanut.

Vaikka kaikki yksityiskohdat eivät käy järkeen, on tapaus pian taputeltu — tai niin poliisit luulevat. Kun murhat yllättäen jatkuvat päivälleen yhdeksän vuotta myöhemmin, on aika katsoa juttua hieman tarkemmin.

Film noir -henkisen scifin ja ajatusta vaativien juonten ystävänä olin pistänyt In the Shadow of the Moonin julkaisupäivän innoissani merkille jo hyvissä ajoin heti elokuvasta kuultuani. Tässä kohtaa joudun kuitenkin toteamaan, etteivät kovat odotukset tällä kertaa täyttyneet.

Nokkelasta juonestaan huolimatta tämä kunnianhimoinen genrehybridi ei valitettavasti onnistu säväyttämään. Syitä voi hakea niin käsikirjoituksen laadusta kuin näyttelijäkaartistakin.

Elokuvan ytimessä oleva sinänsä kutkuttava tieteiskuvitelma pohjustetaan niin hätäisesti, että ainakin scifi-fania harmittaa. Vielä suurempi ongelma on kuitenkin useimpien hahmojen pinnallisuus ja auttamaton karisman puute. Kun nämä kaksi yhdistetään, on tarinaan vaikea eläytyä täysillä eikä lopputulos liiemmin väräytä tunneviisareita.

Päähenkilö sentään muuttuu elokuvan aikana vanhetessaan ja riutuessaan persoonallisemmaksi, mikä auttaa asiaa hieman.

Väkinäiseltä poliittiselta kannanotolta tuntuva loppu saa myös pyörittelemään silmiä, ja mikä pahempaa, elokuvassa esitetty ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin on vielä sairaampi kuin ne aatteet, joita siinä vastustetaan.

Huimasti potentiaalia sisältävästä asetelmasta ei lopulta saada puristettua irti mitään ikimuistoista. In the Shadow of the Moon hivelee kyllä paikoitellen silmiä ja älynystyröitä, mutta sielukkuus ja puhuttelevuus jäävät tällä toteutuksella vain haaveiksi.

Tämä teksti tai muokattu versio siitä on julkaistu osana kainuulaisille sanomalehdille kirjoittamaani Striiminurkka-sarjaa, jossa teen katsauksia Netflixin tarjontaan.