Juutalaisväestön
onneksi he saivat kuitenkin ulkopuolista apua, kun Israelin tiedustelupalvelu
Mossad alkoi salakuljettaa heitä Sudanin pakolaisleireiltä Israeliin. Näin tuhansia
vuosia eristyksissä eläneet etiopianjuutalaiset saivat viimein oman exoduksensa,
paluun luvattuun maahan.
Aiheesta
kertova tuore Netflix-elokuva The Red Sea
Diving Resort keskittyy uskomattomaan operaatioon, jossa Mossadin agentit
kuljettivat pakolaisia Punaisenmeren rannalle, mistä Israelin puolustusvoimat
hakivat heidät vesiteitse turvaan. Operaation kulissina toimi vanha
merenrantahotelli, jonka italialaisyrittäjät olivat hylänneet vuosia aiemmin.
Mikä
teki operaatiosta uskomattoman on se, että salakuljetusten ohella agentit
joutuivat myös oikeasti pyörittämään hotellibisnestä, jotta heidän
peitetarinansa toimisi. Lukuisat turistit saapuivat lomakohteeseen hienojen
mainoslehtisten houkuttelemana ja saivat juuri sellaisen kokemuksen kuin oli
luvattu.
Paikallisesti
palkattu henkilökunta ei tiennyt hotellin todellisesta tarkoitusperästä sen
enempää kuin Sudanin turismiviranomaisetkaan, jotka olivat vain tyytyväisiä
uuden lomakohteen menestykseen.
The Red Sea Diving Resort on siis huikean tositarinan
innoittama. Mutta toimiiko se elokuvana?
Ohjaaja-käsikirjoittaja
Gideon Raff on selvästi yhdistänyt
tarinaan elementtejä muistakin pelastusoperaatioista, jotta elokuvan juoni
olisi monipuolisempi. Joitakin yksityiskohtia on varmasti myös lisätty puhtaasti
viihteellisyyttä ajatellen.
Jännitysdraamana elokuva onkin ihan toimiva paketti, joskin
melko tutun oloinen. Monet kohtaukset tuovat mieleen vuoden 2012 tosipohjaisen
Oscar-voittajan Argon, jossa niin
ikään pelastetaan hengenvaarassa olevia ihmisiä suorastaan huvittavan juonen
avulla.
Raff
on valinnut kertoa tarinan nimenomaan Mossad-agenttien näkökulmasta, ja niinpä tunnelma
vaihtelee jännittävästä humoristiseen. Välillä toki myös vakavoidutaan ja palautetaan
huomio tarinan kontekstina toimivaan humanitaariseen kriisiin.
Itse
etiopianjuutalaisten tarina jää auttamatta taka-alalle, vaikka heidän
olosuhteitaan jonkin verran näytetäänkin. Aihetta olisi voitu käsitellä
laajemminkin, mutta tavoitteena lienee ollut mahdollisimman suuren yleisön houkuttelu.
Tällaisenaan
The Red Sea Diving Resort on helposti
pureskeltava elokuva, joka nostaa kuitenkin tapetille nykyäänkin ajankohtaiset
pakolaiskriisit.
Maininnan ansaitsee myös näyttelijäkaarti, joka on täynnä tuttuja osaajia. Pääosassa nähdään hiljattain Kapteeni Amerikan roolista luopunut Chris Evans, jonka lisäksi elokuvaa tähdittävät mm. Ben Kingsley, Greg Kinnear, Haley Bennett ja Michael Kenneth Williams. Evansin läheisintä agenttikaveria tulkitsee mainiosti hieman vähemmän kuuluisa Alessandro Nivola.
Tämä teksti tai muokattu versio siitä on julkaistu osana kainuulaisille sanomalehdille kirjoittamaani Striiminurkka-sarjaa, jossa teen katsauksia Netflixin tarjontaan.