Arvostelussa The Shieldin (2002–2008) ensimmäinen kausi

Poliisisarja The Shield on roikkunut rästilistallani jo useamman vuoden. Hommasin jo aikoja sitten kaikki tuotantokaudet sisältävän DVD-boksin, mutta sain aloitettua katsomisen vasta aivan hiljattain. Olen nyt katsonut ensimmäisen kauden ja aloittanut vähän toista, ja tähän mennessä olen pitänyt sarjasta todella paljon. Meininki on juuri niin rankkaa ja viihdyttävää kuin oletinkin, ja huumorin määrä on yllättänyt positiivisesti.

The Shieldin perusidea on seuraava: kovanaamakyttä Vic Mackeyn (Michael Chiklis) johtama iskuryhmä taistelee Los Angelesin rikollisuutta vastaan tehokkaasti, mutta kyseenalaisia keinoja käyttäen. Tapauksia ratkaistessaan Vic ja iskuryhmä käyttävät apukeinoinaan mm. väkivaltaa ja kiristystä ja syyllistyvät välillä itsekin jos jonkinlaisiin rikoksiin. Osa poliisiaseman väestä on (olevinaan) suoraselkäisempää porukkaa eivätkä hyväksy Vicin toimintatapoja, ja rikollisten jahtaamisen ohessa selvitellään myös poliisiaseman sisäisiä skismoja.

Sarjassa seurataan useita hahmoja aina partiopoliiseista rikosetsiviin ja poliisipiirin ylikomisarioon, ja opin ensimmäisen kauden aikana pitämään heistä kaikista. Hahmokaarti on mukavan monipuolinen, ja myös aluksi pinnallisilta vaikuttaneista hahmoista paljastettiin kauden mittaan syvempiä ulottuvuuksia, jotka selittävät heidän olemustaan ja käytöstään. Näyttelytyökin on pätevää ja puhaltaa mukavasti eloa hahmoihin, joiden identiteettejä on mielekästä ruotia.

Hahmoista tärkein on tietenkin Vic Mackey, ja voi pojat, että pidän hänestä. Vic on hyvin erikoinen päähenkilö, sillä hän toimii tavallaan yhtä aikaa tarinan sankarina ja roistona. Aika ajoin hän tekee jotain anteeksiantamattoman väärää, mutta yhtä usein hänen armottomuutensa rikollisia kohtaan tuntuu oikeudenmukaiselta ja tuottaa tyydytystä. Vicin hahmoon tuodaan mukavasti lisäsyvyyttä kuvaamalla hänen perhe-elämäänsä ja kontrastoimalla rakastavan isän ja kovan katukytän identiteettejä. Michael Chiklis vetää roolinsa todella hyvin. Hänen koviksen elkeensä sopivat loistavasti huumediilereiden ravisteluun, ja hän osaa puhua esimiehelle ärsyttävän ylimieliseen sävyyn. Myös tunteikkaammat kohtaukset hoituvat mieheltä vakuuttavasti.

Suuri osa The Shieldin viehätyksestä perustuu siihen, ettei hahmoja tai heidän tekojaan esitetä mustavalkoisesti hyvinä tai pahoina, vaan koko ajan liikutaan moraalisesti harmailla alueilla. Päähenkilö Vicin mentaliteetti on, että tarkoitus pyhittää keinot, ja välillä hänen kanssaan on pakko olla samaa mieltä — tämä pätee niin katsojaan kuin Vicin kollegoihinkin. The Shield ei sorru tavanomaiseen moralisointiin, vaan katsoja saa itse tehdä omat päätöksensä sen suhteen, milloin koukataan liikaa lain väärälle puolelle. Näitä ”rajan ylityksiä” tehdään usein, mikä pitää sarjan mielenkiintoisena ja erottaa sen edukseen muista poliisitarinoista. The Shieldin suurin koukku piilee juuri siinä ristiriidassa, että poliisit tekevät toisinaan todella inhottavia tekoja ilman minkäänlaista oikeutusta, mutta säilyvät silti tarinan sankareina. Tyypillisessä tarinassa kovat kytät joko esitettäisiin totaalisen rappioituneina tai vaihtoehtoisesti romantisoitaisiin, mutta The Shield ei sorru kumpaankaan näistä. Se tyytyy vain toteamaan, että ”hyviksetkin” tekevät joskus pahoja asioita ja toisinpäin.

Pyrkimys realismiin ja uskottavuuteen näkyy käsikirjoituksen lisäksi myös kuvaustyylissä. Käsivarakuvaus heittää katsojan mukavasti keskelle tapahtumia ja saa sarjan näyttämään melkeinpä dokudraamalta. Heiluva kamera antaa oman lisämausteensa etenkin hektisiin toimintakohtauksiin, joissa jahdataan kaduilla ja kujilla karkuun pinkovia jengiläisiä tai tehdään ratsioita milloin minnekin. Parhaimmillaan katsominen tuntuu siltä kuin olisi itsekin poliisien mukana seuraamassa toimintaa vierestä.

Rivakka juonenkuljetus ja toiminnan paljous tekevät The Shieldistä todella viihdyttävää katsottavaa. Koko ajan on monta rautaa tulessa, kun yksittäisten rikosten ratkaisemisen ohessa seurataan myös pidempään hautuvia juonikuvioita ja kehityskaaria. Lisäksi Vic ja kumppanit joutuvat jatkuvasti peittelemään jälkiään, sillä heidän kunnianhimoinen ylikomisarionsa tekee kaikkensa saadakseen likaiset kytät pois kadulta. Tylsiä hetkiä ei siis juuri ole. Huumoriakaan ei ole kaiken synkkyyden keskellä onneksi unohdettu. Poliisien keskinäisen vinoilun ja läpän heiton lisäksi myös rikoskuulustelut ovat toisinaan todella huvittavia.

Viihdearvostaan huolimatta The Shield on pohjimmiltaan kuitenkin vakava ja usein puhutteleva sarja. Muun muassa rotukysymyksiä ja Los Angelesin väestönosien eriarvoisuutta käsitellään melko paljon, ja sarjassa nähdään ylipäänsä monenlaisia rankkoja ihmiskohtaloita. Mieleeni painui ensimmäiseltä kaudelta erityisesti kohtaus, jossa huumekoukussa oleva prostituoitu hylkää pienen poikavauvansa poliisien huolehdittavaksi. Vauvan hirveään kohtaloon kulminoitui mielestäni vaikuttavasti niiden lähtökohtien surkeus, joista monet The Shieldinkin rikollishahmot ovat ponnistaneet elämään.

Siinäpä olivat päällimmäiset mietteeni sarjasta ensimmäisen kauden jälkeen. Palaan ehkä asiaan myöhemmin, kun olen katsonut koko sarjan loppuun. Kun poliisien rappioituminen vietiin jo kolmentoista jakson aikana näin pitkälle, on todella mielenkiintoista nähdä miten rankaksi meininki vielä yltyy. Toivon ja luulen, että Vic päätyy tekemään yhä kirpaisevampia ratkaisuja ja joutuu kamppailemaan tosissaan tunnontuskiensa kanssa. Eiköhän sarja pistä sekä henkilöhahmonsa että allekirjoittaneen vielä todella koville.