maanantai 25. joulukuuta 2017

Arvostelu: Star Wars: The Last Jedi (2017)

Rian Johnsonin kynäilemä ja ohjaama Star Wars: The Last Jedi jatkaa suoraan siitä, mihin vuoden 2015 nostalgiapaukku The Force Awakens jäi. Sarjan uusi pääsankaritar Rey on vihdoin löytänyt Luke Skywalkerin ja pyytää tältä apua Voiman hallitsemisessa sekä taistelussa Ensimmäistä Ritarikuntaa vastaan. Vastarinta vetelee viimeisiään ja toivosta luopunut galaksi tarvitsee legendaarista jedimestaria kääntämään sodan kulun.

Elokuvan verkkaisesti etenevä pääjuoni on seuraavanlainen: Vastarinta on evakuoinut miehistönsä tukikohdastaan ja pakenee avaruudessa Ritarikunnan laivastoa, joka jäljittää heitä valonnopeudella tehtyjen hyppyjenkin läpi. Polttoaineen vähetessä ja miestappioiden kasvaessa murskaaviksi toivon kipinä uhkaa sammua, mutta puolustuskyvyttömät vastarintalaiset eivät voi kuin jatkaa pakomatkaa ja odottaa apua.

Päähenkilöt ovat tällä kertaa suuren osan ajasta erillään ja heillä on omat sivujuonensa. Kun Leia ja rämäpäinen X-Wing-pilotti Poe yrittävät pitää Vastarinnan rippeet elossa, lähtee Finn BB-8-droidin ja Rose-nimisen uuden hahmon kanssa sabotoimaan vihollisten jäljitinteknologiaa. Pääpahiksen virkaa toimittava Kylo Ren puolestaan on vajonnut yhä syvemmälle pimeyteen ja aikoo todistaa arvonsa ylijohtaja Snokelle tuhoamalla Vastarinnan.

Hahmoista useimmat joutuvat tarinan edetessä puntaroimaan vakaumuksiaan ja kasvamaan omiin rooleihinsa tulevissa koitoksissa. Jopa vanha jedimestari Skywalker oppii jotain uutta kamppaillessaan sisäisten demoniensa kanssa. Nämä yksilölliset kasvutarinat ajavat pääjuonen edelle ja ovat elokuvan parasta antia. Karismaattisesta näyttelijäkaartista etenkin Adam Driver tekee loistotyötä ristiriitaisten tunteidensa riivaamana Kylo Reninä.

Kiinnostavimmat hetket nähdäänkin Reyn ja Kylon välillä. Rey joutuu kohtaamaan kovia totuuksia, jotka hämärtävät hänen mustavalkoisia käsityksiään hyvästä ja pahasta. Kylosta puolestaan muovautuu yhä inhimillisempi hahmo, jota kohtaan tuntee väkisinkin sympatiaa. Molempien tasapainoillessa valon ja pimeyden välillä on jännittävää arvuutella, saako toinen käännytettyä toisen puolelleen. Ratkaisu on lopulta yllättävyydessään yksi elokuvan kohokohdista.

Tarinan synkkyydestä huolimatta The Last Jedi on täynnä huumoria. Reteä ote on tärkeä osa sarjan charmia, eikä uusinkaan elokuva onneksi ota itseään liian vakavasti. Paikoin yliampuva slapstick-komiikka yhdistettynä uusien CGI-eläinlajien määrään saa leffan kuitenkin välillä tuntumaan liikaa koko perheen elokuvalta. Uusista otuksista pikkuruiset porgit ovat eittämättä hauska lisäys, mutta vähempikin olisi tällä saralla riittänyt.

The Last Jedin pahin hutilaukaus on kuitenkin Finnin ja Rosen sivujuoni, joka jää lopulta melko turhaksi ja on muutenkin elokuvan vaivaannuttavampaa osastoa.

Kaiken kaikkiaan The Last Jedi on laadullisesti epätasaisempi kuin The Force Awakens, mutta yltää huippukohdissaan todella korkealle. Elokuva peilailee juonellisesti alkuperäistrilogian tilanteita, mutta rikkoo jatkuvasti odotuksia, mikä tekee katselusta jännittävää. Synkän tarinan ja raskaiden teemojen vastapainoksi The Last Jedi tarjoaa runsaasti huumoria, tyylikästä toimintaa ja visuaalista loistoa — siis taattua viihdettä koko pitkän kestonsa ajaksi.