1960-luvun
Amerikkaan sijoittuvan tarinan lähtökohta on seuraava: Elisa Esposito (Sally Hawkins) on salaisessa
tutkimuslaitoksessa työskentelevä mykkä siivooja, jonka rutinoitunut elämä saa
yhtäkkisen piristysruiskeen, kun laitokseen tuodaan Etelä-Amerikan vesistöistä
vangittu vaarallinen olento (Doug Jones).
Nämä kaksi alkavat näet tutustua ja hiljalleen ihastua toisiinsa yhteisten
ruokailuhetkien ja viittomakielen opettelun merkeissä — muilta salassa
tietenkin.
Sivuhahmoihin
kuuluvat Elisan puhelias työkaveri Zelda (Octavia
Spencer), naapurissa asuva yksinäinen mainospiirtäjä ja uskottu ystävä
Giles (Richard Jenkins), vesiolennon
tutkimuksia johtava tohtori Hoffstetler (Michael
Stuhlbarg) sekä turvatoimista vastaava sadistinen eversti Strickland (Michael Shannon). Viimeksi mainittu on
valmis vaikka tappamaan mystisen olennon, kunhan sen salaisuudet eivät vain
päädy Neuvostoliiton käsiin.
The Shape of Water on tunnelmallinen katselukokemus, jossa
satumainen visuaalinen tyyli yhdistyy 60-luvun Yhdysvaltojen ajankuvaukseen.
Kylmän sodan ja rotusyrjinnän kaltaiset teemat sitovat tarinaa historian
realiteetteihin, vaikka se muuten tuntuukin puhtaalta fantasialta. Lumoavaa tunnelmaa
luovat niin elokuvan upea väripaletti kuin Alexandre
Desplat’n säveltämä Oscar-palkittu musiikkikin.
Erilaisuuden
kohtaaminen ja rajoja rikkova rakkaus ovat elokuvan temaattista ydintä.
60-lukulainen miljöö on sikäli toimiva valinta näitä ajatellen, ettei yleinen
ilmapiiri ole vielä suotuisa juuri minkäänlaista erilaisuutta kohtaan. Tämä
tekee päähenkilöiden romanssista erityisen vallankumouksellisen ja korostaa sen
symbolisia merkityksiä. Mutta vaikka sanoma on humaani ja tarina omalla
tavallaan suloinen, ei kyseessä ole mikään söpö prinsessasatu, vaan raju ja
groteski aikuisten fantasia.
Vesiolentoa
ei missään vaiheessa kokonaan inhimillistetä, vaan se jätetään tarkoituksella
hieman karmivaksi petoeläimeksi. Näin hahmo säilyttää salaperäisyytensä loppuun
asti, eikä sen olemuksen suhteen tehdä kompromisseja. Joko tunnet myötätuntoa
otusta kohtaan sellaisena kuin se on tai sitten et. Mykälle Elisalle puhekyvytön
humanoidi tarkoittaa tasavertaista kumppania, joka ei näe hänessä puutteita. Katsoja
puolestaan jää samaistumiskohteiden puuttuessa suhteen ulkopuoliseksi
tarkkailijaksi, eikä romanssi iske tunteisiin toivotulla tavalla.
Siitäkin
huolimatta rakkaustarinan kehittely on elokuvan mielenkiintoisinta antia. Päähenkilö
Elisan näkökulmasta poikettaessa meno käy paikoin tylsemmäksi. Esimerkiksi
neuvostovakoiluun liittyvä sivujuoni tuntuu lähinnä tilkkeeltä tärkeämpien kohtausten
välissä. Elokuvan alkupuoliskon salaperäisyyden haihduttua koko homma olisikin
voitu viedä maaliin piirun verran nopeammin.
The Shape of Water on siis visuaalisesti
hurmaava ja kaikessa outoudessaan kiehtova elokuva, jonka tarina jää kuitenkin
tunteen tasolla etäiseksi. On helppo nähdä, miksi elokuvan tematiikka ja mestarillinen
tekninen toteutus vetosivat Oscar-akatemiaan niinkin hyvin. Del Toron viimeisin
taidonnäyte on eittämättä harvinaislaatuinen ja unohtumaton elämys, joka
elokuvataiteen ystävien kannattaa kokea. Allekirjoittaneen mielessä viime
vuoden parhaan elokuvan tittelistä kamppailevat kuitenkin muut leffat, kuten Dunkirk, Blade Runner 2049 ja Three
Billboards Outside Ebbing, Missouri.