Phantom Threadin on käsikirjoittanut
ja ohjannut niin ikään syvästi kunnioitettu Paul Thomas Anderson. Anderson kuuluu nykypäivän auteur-ohjaajiin,
joiden teoksia filmihullut odottavat kuin kuuta nousevaa. Day-Lewis ja Anderson
ovat aiemminkin työskennelleet yhdessä menestyksekkäästi; näyttelijä voitti aikanaan toisen Oscarinsa Andersonin elokuvasta There Will Be Blood (2007).
Phantom Thread sijoittuu
1950-luvun Lontooseen. Päähenkilö Reynolds Woodcock (Day-Lewis) on menestyvä
muotisuunnittelija, joka puvustaa yhteiskunnan kermaa aina Euroopan
kuninkaallisia myöten. Woodcock on emotionaalisesti pidättäytynyt
työnarkomaani, joka ilmaisee itseään lähinnä työnsä kautta ja vannoo ettei
koskaan mene naimisiin. Hän pyörittää muotitaloaan yhdessä Cyril-siskonsa (Lesley Manville) kanssa ja työllistää myös
useita ompelijoita ja malleja.
Sitoutumiskyvytön
Woodcock tarvitsee kuitenkin sievän tytön muusakseen, ja sellaisen hän löytää Vicky Kriepsin näyttelemästä Almasta. Edellinen
muusa on saanut lähteä kalppimaan hetkeä aiemmin. Maaseudun pikkukahvilassa
työskentelevä Alma ihastuu välittömästi charmikkaaseen Woodcockiin ja muuttaa pian
asumaan hänen luokseen Lontooseen. Näin alkaa erikoinen ja ongelmainen
parisuhde, josta elokuva kertoo.
Daniel Day-Lewis
on loistavan ärsyttävä snobina muotisuunnittelijana, jonka työntekoa tai
päivittäisiä rutiineja ei saa häiritä millään tapaa. Aamupalapöydässä on
varottava voitelemasta paahtoleipää liian äänekkäästi, eikä työhuoneeseen
parane viedä edes teetä juotavaksi, jollei sitä ole erikseen pyydetty. Muuten Reynolds-raasun
päivä menee pilalle.
Alma
tekee jokaisen mahdollisen virheen joko tietämättömyyttään tai yrittäessään
miellyttää miesystäväänsä. Hyväntahtoiset eleetkin ovat turhia, sillä suunnittelutyö
vaatii miehen täyden huomion, eikä Woodcockilla ole aikomustakaan antaa muusalleen
sellaista rakkautta kuin tämä toivoo. Oman kauhansa soppaan laittaa myös
Woodcockin topakka sisko Cyril, joka toimii eräänlaisena portinvartijana
veljensä ja tämän naisystävien välillä.
Audiovisuaalisesti
elegantti Phantom Thread panostaa syystäkin
tunnelmointiin, sillä muutamat intensiiviset keskustelut ovat yli kaksituntisen
elokuvan dramaattisimpia hetkiä. Elokuva on hyvin hahmovetoinen, ja sen suurin
ansio onkin hieno näyttelytyö.
Ihmissuhdedraamana
leffan teho lässähtää siihen, että sen hahmot ovat ärsyttäviä ja epäaidon
oloisia, joskin hyvin näyteltyjä. Hahmot tuntuvat paradoksaalisesti yksiulotteisilta
ja epäinhimillisiltä, vaikka heissä toisaalta riittää yllin kyllin
psykoanalysoitavaa.
Woodcockin ongelmat naisten
kanssa kumpuavat selvästi hänen kieroutuneesta äitisuhteestaan. Hän kaipaa
edesmennyttä äitiään epäterveen paljon ja antautuu harvoina herkkinä hetkinään
Alman hoivattavaksi kuin avuton pikkupoika konsanaan. Jotain kertoo myös se,
että tärkein ihminen miehen elämässä on hänen naimaton siskonsa. Miespuolisia
ystäviä Woodcockilla ei vaikuta olevan, eikä isästäkään juuri puhuta.
Almaa
puolestaan määrittävät mustasukkaisuus ja sairaalloiseksi yltyvä omistushalu,
mutta toisin kuin Woodcockin kohdalla, hänen ongelmiensa taustasyistä ei anneta
vihjeitä. Tarinan kuluessa Alma päätyy käyttämään radikaaleja keinoja saadakseen
miehensä täyden huomion itselleen, mikä johtaa varsin häiriintyneeseen
dynamiikkaan pariskunnan välillä.
Phantom Threadin juonesta
voi tehdä mielenkiintoisia metaforisia tulkintoja, mutta tunteen tasolla tämän
parisuhteen kohtalo ei kosketa. Sen sijaan, että henkilöhahmot olisivat
samaistuttavia ihmisiä, he toimivat lähinnä psykologisina tutkimuskohteina.
Ikävä kyllä elokuva ei viihdytä eikä puhuttele tarpeeksi, jotta tutkimusta jaksaisi
jatkaa lopputekstejä pidemmälle. Paikoin vangitseva tunnelma ja erinomaiset
roolisuoritukset ansaitsevat kiitoksen, mutta kokonaisuutena Phantom Thread jättää kylmäksi.