Hitchcock
oli jännityksen mestari, visionääri ja elokuvallisen ilmaisun kehittäjä. Miehen
tuotanto on täynnä ikivihreitä teoksia, joita ovat analysoineet intohimoisesti niin
elokuvakriitikot ja -tutkijat kuin hänen taituruuttaan ihailleet ohjaajatkin.
Vertigo ja Psyko
kuuluvat molemmat legendaarisimpiin elokuviin, eivät pelkästään Hitchcockin
töistä puhuttaessa, vaan elokuvahistoriasta yleensä.
Vertigossa James
Stewart pestataan varjostamaan Kim
Novakin näyttelemää naista, joka vaikuttaa olevan kuolleen isoisoäitinsä
riivaama. Elokuva on tunnelmaltaan
upean aavemainen, ja siinä sekoittuvat keskenään niin rikosmysteeri ja
rakkaustarina kuin psykologinen draamakin.
Siinä
missä alkupuoliskon ajan seurataan kirjaimellisesti Novakia James Stewartin
asemasta käsin, kääntyy huomio loppupuolella Stewartin hahmoon itseensä ja
tämän pakkomielteiseen täydellisen naisen etsintään.
Vertigo on paitsi monikerroksinen ja hienosti
kerrottu jännitystarina, myös visuaalisesti vaikuttava heti alkuteksteistä
lähtien.
Kuvaaja
Irmin Roberts keksi elokuvaa
tehdessään niin kutsutun ”dolly zoom” -tekniikan, jossa kamera liikkuu
taaksepäin ja zoomaa samalla eteenpäin. Tämä luo vaikutelman vertigosta eli
huimauksesta ja kuvastaa päähenkilön korkeanpaikankammoa.
Vertigon nauttimasta arvostuksesta kertoo jotain
se, että se nousi vuonna 2012
elokuvalehti Sight & Soundin
järjestämässä äänestyksessä kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi ohi Citizen Kanen.
Innovatiivinen
ja rajoja rikkonut Psyko puolestaan
muutti elokuvia ja erityisesti kauhugenreä ikuisesti. Ikoninen suihkukohtaus on
elokuviahistorian tunnetuimpia, ja siitä on tehty kokonainen dokumenttikin
nimeltään 78/52, joka muuten on vielä
toistaiseksi katsottavissa Yle Areenasta.
Psykon juonta liikaa paljastamatta
sanottakoon, että kyseessä on tienvarsimotelliin sijoittuva kauhutarina, jonka
väkivalta oli aikaansa nähden shokeeraavaa ja arvaamatonta, suorastaan
traumatisoivaa.
Elokuvien
päähenkilöt ovat sittemmin voineet kuolla myös katsojaa aidosti järkyttävissä
olosuhteissa eivätkä pelkästään moraalitajuamme tyydyttävillä tavoilla tarinoiden
loppuhetkillä. Pahiksista taas on tullut kauhuleffojen keskeisiä hahmoja,
joiden näkökulmaa hyödynnetään kerronnassa Psykon
tapaan.
Mieleenpainuvaa
tässä klassikossa on myös Anthony
Perkinsin loistava näyttelysuoritus ja lopun unohtumaton juonenkäänne.
Tämä teksti tai muokattu versio siitä
on julkaistu osana kainuulaisille sanomalehdille kirjoittamaani
Striiminurkka-sarjaa, jossa teen katsauksia Netflixin tarjontaan.