Striiminurkka: Kaksi Hitchcockin klassikkoa Netflixissä

Netflixin valikoimasta löytyy tuoreempien teosten lisäksi aina myös jonkin verran todellisia klassikkoelokuvia vuosikymmenten takaa. Kiinnostuneiden kannattaa laittaa tällaiset helmet katselulistojensa kärkeen, sillä valikoima elää jatkuvasti, eikä vanhoja elokuvia yleensäkään löydy striimipalveluista yhtä hyvin kuin uudempia.

Viimeisimpänä omiin silmiini sattui Netflixissä pari Alfred Hitchcockin klassikkoa: Vertigo (1958) ja Psyko (1960). Molemmat löytyivät kyllä myös Blu-ray-hyllystä eikä kiirettä uusintakatseluille sikäli olisi ollut, mutta innostuin oitis palaamaan maestron töiden ääreen ja vinkkaamaan näistä Striiminurkassa.

Hitchcock oli jännityksen mestari, visionääri ja elokuvallisen ilmaisun kehittäjä. Miehen tuotanto on täynnä ikivihreitä teoksia, joita ovat analysoineet intohimoisesti niin elokuvakriitikot ja -tutkijat kuin hänen taituruuttaan ihailleet ohjaajatkin.

Vertigo ja Psyko kuuluvat molemmat legendaarisimpiin elokuviin, eivät pelkästään Hitchcockin töistä puhuttaessa, vaan elokuvahistoriasta yleensä.

Vertigossa James Stewart pestataan varjostamaan Kim Novakin näyttelemää naista, joka vaikuttaa olevan kuolleen isoisoäitinsä riivaama. Elokuva on tunnelmaltaan upean aavemainen, ja siinä sekoittuvat keskenään niin rikosmysteeri ja rakkaustarina kuin psykologinen draamakin.

Siinä missä alkupuoliskon ajan seurataan kirjaimellisesti Novakia James Stewartin asemasta käsin, kääntyy huomio loppupuolella Stewartin hahmoon itseensä ja tämän pakkomielteiseen täydellisen naisen etsintään.

Vertigo on paitsi monikerroksinen ja hienosti kerrottu jännitystarina, myös visuaalisesti vaikuttava heti alkuteksteistä lähtien.

Kuvaaja Irmin Roberts keksi elokuvaa tehdessään niin kutsutun ”dolly zoom” -tekniikan, jossa kamera liikkuu taaksepäin ja zoomaa samalla eteenpäin. Tämä luo vaikutelman vertigosta eli huimauksesta ja kuvastaa päähenkilön korkeanpaikankammoa.

Vertigon nauttimasta arvostuksesta kertoo jotain se, että se nousi vuonna 2012 elokuvalehti Sight & Soundin järjestämässä äänestyksessä kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi ohi Citizen Kanen.

Innovatiivinen ja rajoja rikkonut Psyko puolestaan muutti elokuvia ja erityisesti kauhugenreä ikuisesti. Ikoninen suihkukohtaus on elokuviahistorian tunnetuimpia, ja siitä on tehty kokonainen dokumenttikin nimeltään 78/52, joka muuten on vielä toistaiseksi katsottavissa Yle Areenasta.

Psykon juonta liikaa paljastamatta sanottakoon, että kyseessä on tienvarsimotelliin sijoittuva kauhutarina, jonka väkivalta oli aikaansa nähden shokeeraavaa ja arvaamatonta, suorastaan traumatisoivaa.

Elokuvien päähenkilöt ovat sittemmin voineet kuolla myös katsojaa aidosti järkyttävissä olosuhteissa eivätkä pelkästään moraalitajuamme tyydyttävillä tavoilla tarinoiden loppuhetkillä. Pahiksista taas on tullut kauhuleffojen keskeisiä hahmoja, joiden näkökulmaa hyödynnetään kerronnassa Psykon tapaan.

Mieleenpainuvaa tässä klassikossa on myös Anthony Perkinsin loistava näyttelysuoritus ja lopun unohtumaton juonenkäänne.

Tämä teksti tai muokattu versio siitä on julkaistu osana kainuulaisille sanomalehdille kirjoittamaani Striiminurkka-sarjaa, jossa teen katsauksia Netflixin tarjontaan.